sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Tästä se kai alkoi

Äitini solmi ensimmäisen pyhän avioliittonsa Viattomien lasten päivänä vuonna 1963. Avioliiton luultavasti teki pyhäksi hänen siirtymisensä arvostettuun aviosäätyyn laillisesti vihittynä rouvana. Avioon astumisen bonuksena hänestä tuli kerralla neljän lapsen äiti. Viides lapsi sai alkunsa asian mukaisesti kotvan kuluttua virallisen hääpäivän jälkeen.


Sattui vaan niin ikävästi että se viides lapsi syntyi pahasti keskosena jo seuraavan vuoden heinäkuussa. Ensimmäiset vuodet menivät vakuutellessa kylän väelle ettei kyseessä ollut vahinko eikä pakkoavioliitto vaan luonnon valinta. Jälkeenpäin on useasti tuntunut siltä että viidennen elämän alkuvaikeudet ja useat sairaalakuukaudet olivat sivuseikka. Tärkeämpää oli palautetun maineen ja kunniallisen julkisivun ylläpitäminen.


Minun esikoisasemani äidin ensimmäisenä tyttärenä häipyi taivaan tuuliin. Vastuu suurperheestä oli niin suuri ja kunnioitettava ettei menneisyyttä passannut siihen sekoittaa. Edes siinä määrin että olisin saanut tietää todellisen alkuperäni luotettavalta taholta: omalta äidiltäni. Olin häpeäpilkku keskiluokkaisessa semiakateemisessa perheessä ja sain selkäsaunojen välissä kuulla muistutuksen vaadittavasta nöyryydestä kun minut oli adoptoitu ja annettu kunniallinen Nimi. Pelastukseksi synnillisestä sikiämisestä. Äitini nöyränä säestäen, säästyäkseen itse pieksennältä.


Vain sitkeä, anteeksiantamaton viha on estänyt minua puhumasta tai edes anonyyminä kirjoittamasta tätä aiemmin. Myös mieleeni iskostettu periaate etteivät perheen yksityiset asiat kuulu ulkopuolisille. Hys, mitä ihmisetkin ajattelevat! Tällaisten asioiden yläpuolelle on noustava ja siellä pysyttävä, onhan meillä korkea asema.


Niin minusta tuli orpo kuusivuotiaana lapsellisena tyttönä joka joutui pahempaan kuin pahimmat painajaiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti