Tästä se kai alkoi

Äitini solmi ensimmäisen pyhän avioliittonsa Viattomien lasten päivänä vuonna 1963. Avioliiton luultavasti teki pyhäksi hänen siirtymisensä arvostettuun aviosäätyyn laillisesti vihittynä rouvana. Avioon astumisen bonuksena hänestä tuli kerralla neljän lapsen äiti. Viides lapsi sai alkunsa asian mukaisesti kotvan kuluttua virallisen hääpäivän jälkeen.

Sattui vaan niin ikävästi että se viides lapsi syntyi pahasti keskosena jo seuraavan vuoden heinäkuussa. Ensimmäiset vuodet menivät vakuutellessa kylän väelle ettei kyseessä ollut vahinko eikä pakkoavioliitto vaan luonnon valinta. Jälkeenpäin on useasti tuntunut siltä että viidennen elämän alkuvaikeudet ja useat sairaalakuukaudet olivat sivuseikka. Tärkeämpää oli palautetun maineen ja kunniallisen julkisivun ylläpitäminen.

Minun esikoisasemani äidin ensimmäisenä tyttärenä häipyi taivaan tuuliin. Vastuu suurperheestä oli niin suuri ja kunnioitettava ettei menneisyyttä passannut siihen sekoittaa. Edes siinä määrin että olisin saanut tietää todellisen alkuperäni luotettavalta taholta: omalta äidiltäni. Olin häpeäpilkku keskiluokkaisessa semiakateemisessa perheessä ja sain selkäsaunojen välissä kuulla muistutuksen vaadittavasta nöyryydestä kun minut oli adoptoitu ja annettu kunniallinen Nimi. Pelastukseksi synnillisestä sikiämisestä. Äitini nöyränä säestäen, säästyäkseen itse pieksennältä.

Vain sitkeä, anteeksiantamaton viha on estänyt minua puhumasta tai edes anonyyminä kirjoittamasta tätä aiemmin. Myös mieleeni iskostettu periaate etteivät perheen yksityiset asiat kuulu ulkopuolisille. Hys, mitä ihmisetkin ajattelevat! Tällaisten asioiden yläpuolelle on noustava ja siellä pysyttävä, onhan meillä korkea asema.

Niin minusta tuli orpo kuusivuotiaana lapsellisena tyttönä joka joutui pahempaan kuin pahimmat painajaiset.

jumalan lahjat?

Nyt se alkaa. Näköjään.

Luoja on laittanut minulle vastuksen. Sellaisen noitalahjan. Minä en näe asioita, en osaa tulkita kortteja enkä teenlehtiä. Minun vitsaukseni on parantaminen.

Koko yhdeksänkymmenluvun jouduin " hoitamaan" ihmisiä joita en edes tuntenut. Juttu vaan lähti liikkeelle yhden ystäväni pyynnöstä, hän melkein vitsinä pyysi minua rukoilemaan puolestaan. Rukous tuotti tulosta ja ystäväni pani huhun liikkeelle. Jos sinulla on vakavia ongelmia ota yhteyttä liskonaiseen. En tokikaan toiminut sillä nimellä silloin.

Minulla oli kaksi hoitokiveä. Ne olivat voimakkaat. Kunnioitin niitä. Sairastuttuani luovutin kiveni ystävälleni koska en uskaltanut pitää niitä lähelläni. Samaisilla kivillä olin aiemmin saanut hoitotilanteessa sydämentahdistimen sekaisin ja ambulanssin paikalle. Asiakas ei ollut kertonut mitään tahdistimesta.

Tuolloin toimin toiminimen alla ja pidin itseäni vastuullisena ja pätevänä koulutukseeni nähden. En ollut vastuussa asiasta jota asiakas ei ollut tuonut tietooni. Mutta sen jälkeen vaadin tarkan terveydellisen selvityksen hoitooni pyrkiviltä. Me noidat emme paranna, me hoidamme.

Olin kovasti huojentunut kun sairastumiseni jälkeen meni vuosia etten joutunut hoitotilanteisiin. Vasta muutaman viime kuukauden aikana on tullut kutsuja. Ne kutsut eivät ole sanallisia. En oikeasti tiedä miten ne tulevat. Ne vaan tulevat ja vaativat minulta jotain. Omasta mielestäni en ole ollenkaan valmis palaamaan kehiin, mutta ilmeisesti ylempi voima on katsonut minut työkykyiseksi siltä osin.

Niin että Velhovuoren vanha emäntä on palannut kehiin. Ei omasta tahdostaan vaan ylemmän tahon määräyksestä.